Vapaaehtoistyö kaipaa arvostusta

Julkisen sektorin haasteisiin tarjotaan ratkaisuksi muun muassa kuntauudistusta, jonka tavoitteena on kuntaliitoksin vahvistaa kuntien mahdollisuuksia selvitä ongelmistaan. Keskustelusta puuttuu kuitenkin yksi keskeisimmistä yhteiskunnan osa-alueista: kolmannen sektorin roolia palveluiden järjestämisessä ei ole otettu huomioon juuri lainkaan. Tämä kertoo arvostuksen puutteesta, joka taas johtuu niistä vaikeuksista, joita liittyy vapaaehtoistyön tulosten mittaamiseen.

 

Kuntavaalien lähestyessä on käyty keskustelua kuntien haasteista liittyen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Keskusteluiden ytimessä on ollut kysymys siitä, kuinka julkisen sektorin on mahdollista selvitä tulevaisuudessa erityisesti erikoissairaanhoidon aiheuttamista menoista. Ongelmaan tarjotut ratkaisut tuovat vaihtoehtoja ainoastaan syntyvien kustannusten kattamiseen: ongelmien syihin ei oteta kantaa ja ennaltaehkäisy on jäänyt ratkaisuissa liian vähälle huomiolle. Mitä enemmän ennaltaehkäisevää työtä laiminlyödään, sitä suuremmaksi kasvaa yhteiskunnan kokonaiskustannus, kun ongelmia lähdetään jälkikäteen korjaamaan.

Yksi tärkeimmistä ennaltaehkäisevän työn muodoista on kolmannella sektorilla tapahtuva vapaaehtoistyö. Työtä tehdään erilaisten järjestöjen kautta, tarkoituksena edistää ihmisten hyvinvointia. Suomen väestökehityksen kannalta on tärkeää, että järjestötyössä on mukana paljon ikäihmisiä. Aikaansaamansa avun lisäksi he verkostoituvat ja houkuttelevat toimintaan muita vastaavassa elämäntilanteessa olevia. Aktiivinen toiminta vapaaehtoistyön parissa vähentää täten myös syrjäytymisen riskiä. Ilmeisistä hyödyistä huolimatta vapaaehtoistyölle ei tunnu aina löytyvän arvostusta.

Arvostuksen puute johtunee siitä, että kolmannen sektorin käyttöön ei ole kehitetty riittävän hyviä mittareita, joilla kyettäisiin osoittamaan toiminnasta saatuja tuloksia. Myös vapaaehtoisille olisi hyötyä, mikäli heillä olisi käytössään välineitä, joilla voitaisiin osoittaa tehdyn työn arvo. Samalla he voisivat kehittää toimintaansa ja kohdentaa sitä niin, että tulokset olisivat mahdollisimman hyvin linjassa tavoitteiden kanssa.

Mittarien kehittäminen ja sitä kautta kolmannen sektorin tukeminen auttaisi suomalaista järjestökenttää huomattavasti. Arviointimenetelmien myötä vapaaehtoistyön arvostus saataisiin kasvuun ja tästä voisi syntyä itseään ruokkiva positiivinen kierre, kun yhä enemmän kansalaisia saataisiin tekemään työtä yhteisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Vapaaehtoistyön lisääntyminen taas vähentäisi julkisen sektorin taakkaa palveluiden tuottamisessa.

Järjestöjen tukemisessa mallia voitaisiin ottaa elinkeinoelämän tueksi luoduista rakenteista. Lähes jokaisessa kunnassa on elinkeinoasiamies tai vastaava, jonka vastuulla on tukea paikallista yritystoimintaa. Vastaavalla tavalla voitaisiin tukea myös paikallisia yhdistyksiä. ”Järjestöasiamies” olisi yhdistysten tukena toiminnan tulosten arvioinnin kehittämisessä, käytännön ongelmien ratkaisemisessa, sekä linkkinä yhdistysten, elinkeinoelämän, valtion, kuntien ja yhdistystoiminnan rahoittajien välillä.

Kolmannen sektorin on mahdollista vähentää julkisen sektorin ongelmia vapaaehtoistyön avulla, mutta tähän vaaditaan kaikkien yhteiskunnan osa-alueiden yhteistyötä. Arviointimenetelmien kehittäminen ei voi jäädä yksin järjestökentän tehtäväksi, sillä tuloksista hyötyy koko yhteiskunta. Toivoa sopii, että kuntavaaleissa valitut valtuutetut ottavat kolmannen sektorin potentiaalin huomioon, kun alkavat tehdä päätöksiä palveluiden järjestämisestä.